Meiltä täydellinen EHEIM-varaosavalikoima.
Valtuutettu huolto ja takuukorjaukset



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  Suodattimet  
 
     
   
     

Suodatusmassat    Varaosat    Huoltotarvikkeet
 
 
Ulkopuoliset suodattimet
 
 
Valikoimiimme kuuluu erittäin laaja skaala erilaisia ja eri tasoisia suodattimia "Ferrarista Ladaan". Tehtaan suosittelema akvaarion koko, suodattimen kiertoteho ja virrankulutus ovat faktatietoina valkoisella pohjalla.
 
Lisäksi olemme laittaneet Akvaariokeskuksen oman arvion vihreälle pohjalle, joka on oma näkemyksemme suodattimesta ja perustuu ainoastaan omiin ja asiakkailta saatuihin käyttökokemuksiin - ei numeroilla mitattaviin faktoihin.
 
Arviot eivät perustu virallisiin vertailuihin tai testeihin, vaan ovat ainoastaan oman kokemuksen tuomia mielipiteitä ja niitä tulee tulkita sen mukaisesti.
 
- Suositus akvaarion koosta: Akvaario, jonka ko. suodatin jaksaa pyörittää niin, että (keskimääräisellä kalakannalla, ruokintakädellä ja vedenvaihtorutiineilla) vesi pysyy kirkkaana, riittävän happirikkaana, eikä suodatinta jouduta pesemään bakteerikannalle haitallisen usein.
- Suodatuksen teho: Tässä tarkoitetaan suodattimen mekaanista (roskien poisto) ja biologista suodatustehoa. Eli kuinka hyvin suodatin todella selviää tehtävästään. Nopea tukkeutuvuus laskee arvosanaa.
- Käyntiääni: Täyden kympin saa, kun akvaarion sisällä tai ulkopuolella kaapissa olevasta suodattimesta ei kuulu lainkaan havaittavaa ääntä normaalissa asuinympäristössä. Nelosen saa, jos hurinan takia joutuu akvaarion vieressä istuessaan ja keskustellessaan korottamaan ääntänsä yli normaalin puhetason.
- Käytön helppous: Oma kokemus ja asiakkailta saatu palaute. Useimmista suodattimista on ainakin muutamalta sadalta käyttäjältä saatua palautetta siitä, kuinka helpoksi tai vaikeaksi he ovat suodattimen käytön kokeneet. Mikäli suodatin on opastuksesta huolimatta koettu yleisesti vaikeaksi käyttää on arvosana heikompi. Myös lyhyt huoltoväli laskee arvosanaa.
- Turvallisuuden lisäpisteet: Lisäpisteitä saa varmoista letkuliitoksista. Hyvin paikallaan pysyvistä ja kunnollisista tiivisterenkaista ja lapsilukoista - eli kun valmistaja on minimoinut vesivahingon riskin keskivertoa pyykinpesu- tai tiskikonetta paremmaksi, saa täydet kolme tähteä.
 
UUTUUS !
Elektroniset uuden sukupolven suodattimet.
 
Malli 2076 2078
Akvaarion koko alle 400 L alle 700 L
Kiertoteho l/h max 1650 l/h max 1850 l/h
Kanisterin tilavuus litr. 12,5 14,5
Massatilavuus litr. 6,6 8,6
Virran kulutus W 10-35 W 10-35 W

Lisätietoa: pdf-dokumentti  esittely Eheimin sivuilla  Esittelyvideo !
 
 

EHEIM Professionel 3

esittely Eheimin sivuilla (mallit:2071-75)
esittely Eheimin sivuilla (malli:2080)
 

Malli (K x L x S) 2071 (36 x 24 x 25 cm) 2073 (40 x 24 x 25 cm) 2075 (46 x 24 x 25 cm) 2080 (33 x 33 x 56,7 cm)
Akvaarion koko 120-250 L 180-350 L 240-600 L alle 1200 L
Kiertoteho l/h 950 l/h 1050 l/h 1250 l/h 1700 l/h
Kanisterin tilavuus litr. 6,1 L 7,4 L 9,2 L 25
Massatilavuus litr. 3,0 + 0,5 (esisuodatin) 4,5 + 0,5 (esisuodatin) 6,0 + 0,5 (esisuodatin) 12 + 1,5 (esisuodatin)
Virran kulutus W 12 W 16 W 16 W 20 W
Akvaarion koko Uusi tuote, Uusi tuote, Uusi tuote, 400 - 800 L
Suodatuksen teho (4-10) ei vielä arviota. ei vielä arviota. ei vielä arviota. 10
Käyntiääni       10
Käytön helppous       10
Turvallisuus lisäpst. max ***       ***
 


EHEIM Professionel
esittely Eheimin sivuilla
 
Malli 2222 2224
Akvaarion koko alle 150 L alle 250 L
Kiertoteho l/h 500 l/h 700 l/h
Massoineen kierto l/h 350 500
Kanisterin tilavuus litr. 5 6
Massatilavuus litr. 2,3 3
Virran kulutus W 8 W 8 W
Akvaarion koko 40 - 100 L 60 - 150 L
Suodatuksen teho (4-10) 9 10
Käyntiääni 10 10
Käytön helppous 9 9
Turvallisuus lisäpst. max *** **½ **½
Saatavilla myös sisäänrakennetulla lämmittimellä varustetut 2322 ja 2324.
 

EHEIM Professionel II 

esittely Eheimin sivuilla
 

Malli 2026 (21x21x37,5cm)
Valmistus lopetettu! Tilalle on tullut Professionel 3 2075.
2028 (21x21x45,5cm) Valmistus lopetettu! Tilalle on tullut Professionel 3 2075.
Akvaarion koko alle 350 L alle 600 L
Kiertoteho l/h 950 l/h 1050 l/h
Massoineen kierto l/h 650 750
Kanisterin tilavuus litr. 9 11
Massatilavuus litr. 4,9 7,3
Virran kulutus W 20 W 20 W
Akvaarion koko 120 - 300 L 140 - 400 L
Suodatuksen teho (4-10) 10 10
Käyntiääni 10 10
Käytön helppous 10 10
Turvallisuus lisäpst. max *** *** ***
 
 

 
esittely Eheimin sivuilla
 

Malli 2032 2034 2036
Akvaarion koko alle 100 L alle 200 L alle 300 L
Kiertoteho l/h 500 l/h 600 l/h 750 l/h
Kanisterin tilavuus litr. 3 4 5
Massatilavuus litr. 1,5 2,3 3,1
Virran kulutus W 5 W 5 W 8 W
Akvaarion koko alle 100 L alle 180 L alle 240 L
Suodatuksen teho (4-10) 9 9 9
Käyntiääni 9 9 9
Käytön helppous 8 8 8
Turvallisuus lisäpst. max *** **½ **½ **½
 

EHEIM Classic
esittely Eheimin sivuilla
 

Malli 2213 2215 2217
Akvaarion koko alle 250 L alle 350 L alle 600 L
Kiertoteho l/h 440 l/h 620 l/h 1000 l/h
Massoineen kierto l/h 390 510 790
Kanisterin tilavuus litr. 3,5 4,8 6,6
Massatilavuus litr. 3 4 6
Virran kulutus W 8 W 15 W 20 W
Akvaarion koko 60 - 120 L 80 - 180 L 140 - 300 L
Suodatuksen teho (4-10) 9 9 9
Käyntiääni 10 10 10
Käytön helppous 7+ 7+ 7+
Turvallisuus lisäpst. max *** ** ** **
 
EHEIM Classic
Malli 2250 2260
Akvaarion koko alle 1000 L alle 1500 L
Kiertoteho l/h 1200 l/h 2400 l/h
Massoineen kierto l/h riippuu massoista riippuu massoista
Kanisterin tilavuus litr. 17 23
Massatilavuus litr. 12 18
Virran kulutus W 28 W 65 W
Akvaarion koko 200 - 500 L 400 - 700 L
Suodatuksen teho (4-10) 9 9
Käyntiääni 9 9
Käytön helppous 7+ 7+
Turvallisuus lisäpst. max *** ** **
 
TetraTec
Lisätietoa valmistajan kotisivuilla
 
Malli EX 600 EX 700 EX 1200 EX 2400
Akvaarion koko 60 - 120 L 100 - 250 L 200 - 500 L 400 - 1000 L
Kiertoteho l/h 600 l/h 700 l/h 1200 l/h 2400 l/h
Kanisterin tilavuus litr. 5,7 6,6 12  
Massatilavuus litr. 3 4 4 koria 4 koria
Virran kulutus W 10 W 13 W 21 W 60 W
 
Fluval
Lisätietoa valmistajan kotisivuilla    Fluval FX5:n esittelyvideo
 
Malli 105 205 305 405 FX5
Akvaarion koko alle 100 L alle 200 L alle 300 alle 400 L alle 1500
Kiertoteho l/h 480 l/h 680 l/h 1000 l/h 1300 l/h 2300 l/h