|
|
|
|
|
|
|
 |
 |
|
|
|
|
|
|
Suodatusmassat
Varaosat
|
| |
|
Sisäpuoliset
suodattimet |
| |
| |
Valikoimiimme kuuluu erittäin laaja skaala
erilaisia ja eri tasoisia suodattimia
"Ferrarista Ladaan". Tehtaan suosittelema
akvaarion koko, suodattimen kiertoteho ja
virrankulutus on ilmoitettu
valkoisella pohjalla.
|
|
Lisäksi
olemme laittaneet Akvaariokeskuksen oman arvion
vihreälle pohjalle, joka on oma näkemyksemme
suodattimesta ja perustuu ainoastaan omiin ja
asiakkailta saatuihin käyttökokemuksiin - ei
numeroilla mitattaviin faktoihin.
|
Arviot eivät perustu virallisiin vertailuihin
tai testeihin, vaan ovat ainoastaan oman
kokemuksen tuomia mielipiteitä ja niitä tulee
tulkita sen mukaisesti.
|
-
Suositus akvaarion koosta: Akvaario, jonka
ko. suodatin jaksaa pyörittää niin, että
(keskimääräisellä kalakannalla, ruokintakädellä
ja vedenvaihtorutiineilla) vesi pysyy kirkkaana,
riittävän happirikkaana, eikä suodatinta jouduta
pesemään bakteerikannalle haitallisen usein.
- Suodatuksen teho: Tässä tarkoitetaan
suodattimen mekaanista (roskien poisto) ja
biologista suodatustehoa. Eli kuinka hyvin
suodatin todella selviää tehtävästään. Nopea
tukkeutuvuus laskee arvosanaa.
- Käyntiääni: Täyden kympin saa, kun
akvaarion sisällä tai ulkopuolella kaapissa
olevasta suodattimesta ei kuulu lainkaan
havaittavaa ääntä normaalissa asuinympäristössä.
Nelosen saa, jos hurinan takia joutuu akvaarion
vieressä istuessaan ja keskustellessaan
korottamaan ääntänsä yli normaalin puhetason.
- Käytön helppous: Oma kokemus ja
asiakkailta saatu palaute. Useimmista
suodattimista on ainakin muutamalta sadalta
käyttäjältä saatua palautetta siitä, kuinka
helpoksi tai vaikeaksi he ovat suodattimen
käytön kokeneet. Mikäli suodatin on opastuksesta
huolimatta koettu yleisesti vaikeaksi käyttää on
arvosana heikompi. Myös lyhyt huoltoväli laskee
arvosanaa.
|
| |
EHEIM
Aquaball
Laadukas ja hinta-laatusuhteeltaan erinomainen
perussuodatin. Helppo käyttää, hiljainen ja
hommansa hyvin hoitava.

Lisätietoa valmistajan
kotisivuilla
maahantuojan sivuilla
|
| Malli |
2206 |
2208 |
2210 |
2212 |
| Akvaarion koko |
< 45 L |
30 - 60 L |
60 - 160 L |
100 - 200 L |
| Kiertoteho l/h |
120-380 l/h |
150-480 l/h |
180-550 l/h |
210-650 l/h |
| Virrankulutus W |
5 |
5 |
6 |
6 |
| Akvaarion koko |
alle 45 L |
30 - 50 |
40 - 100 |
50 - 130 |
| Suodatuksen
teho (4-10) |
9 |
9 |
9 |
9 |
| Käyntiääni |
10 |
10 |
10 |
10 |
| Käytön
helppous |
9 |
9 |
9 |
9 |
|
| |
EHEIM
Powerline
Tehokkaampaan suodatukseen. Helppo käyttää ja
mahdollisuus muuntaa erikoisempiinkin tarpeisiin
sopivaksi.
Tämä suodatin jaksaa hoitaa tehtävänsä kiitettävin
arvosanoin myös isomman akvaarion lisäsuodattimena!

Lisätietoa valmistajan
kotisivuilla
maahantuojan sivuilla
(Amazon Oy)
|
| Malli |
2048 |
2252 |
| Akvaarion koko |
100 - 200 |
> 200 |
| Kiertoteho l/h |
600 l/h |
1200 l/h |
| Virrankulutus W |
10 |
28 |
| Sähköjohdon pituus |
150 cm |
|
| Akvaarion koko |
80 - 140 |
yli 200 l
lisäsuodattimeksi |
| Suodatuksen teho
(4-10) |
10 |
10 |
| Käyntiääni |
10 |
9 |
| Käytön helppous |
10 |
10 |
|
Plussaa muunneltavuudesta. Tarpeiden muuttuessa,
suodatinkin muuttuu moneksi. |
|
| |
EHEIM
PickUp -uudelleen markkinoilla!
Laadukas ja hinta-laatusuhteeltaan erinomainen
perussuodatin. Helppo käyttää, hiljainen ja hommansa
hyvin hoitava. Maahantuoja Amazon Oy

Lisätietoa valmistajan
kotisivuilla
maahantuojan sivuilla
(Amazon Oy)
|
| Malli |
2006 |
2010 |
| Akvaarion koko |
alle 45 L |
alle 160 L |
| Kiertoteho l/h |
50-180 l/h |
220-500 l/h |
| Laitteen mitat (Pit.xSyv.xKork.) |
50x63x135mm |
75x96x218mm |
| Virrankulutus W |
3,5 W |
6 W |
| Akvaarion koko |
20 - 40 L |
40 - 100 L |
| Suodatuksen teho
(4-10) |
9 |
9 |
| Käyntiääni |
10 |
10 |
| Käytön helppous |
9 |
9 |
|
| |
UUTUUS !! Aqua Bee
Laadukas saksalainen sisäsuodatin.
 
Lisätietoa valmistajan
kotisivuilla
maahantuojan sivuilla
(Treen Akvaario- ja lintuliike)
|
| Malli |
New Line 300 |
New Line 500 |
New Line 1000 |
| Akvaarion koko |
alle 80 L |
alle 150 L |
yli 150 L |
| Kiertoteho l/h |
300 l/h |
500 l/h |
1000 l/h |
| Laitteen mitat (Pit.xSyv.xKork.) |
100x67x197mm |
100x67x307mm |
100x67x307mm |
| Virrankulutus W |
4 W |
5 W |
10 W |
|
| |
Fluval
Plus
Edullinen, mutta hintaansa nähden hommansa
mukavasti hoitava suodatin.

Lisätietoja valmistajan
kotisivuilla
(Maahantuoja Suomen Akvaariotukku)
|
| Malli |
Plus 1 |
Plus 2 |
Plus 3 |
Plus 4 |
| Akvaarion koko |
<45 |
90 |
130 |
215 |
| Kiertoteho l/h |
200 |
400 |
700 |
1000 |
| Virrankulutus W |
5 |
5 |
6 |
10 |
|
| |
TetraTec
Edullinen, mutta hintaansa nähden hommansa
mukavasti hoitava suodatin.
Lisätietoja valmistajan
kotisivuilla
(Maahantuoja Amazon Oy)
|
| |
 |
 |
 |
 |
| Malli |
In 400 |
In 600 |
In 800 |
In 1000 |
| Akvaarion koko |
30-60 L |
50-100 L |
80-150 L |
120-200 L |
| Kiertoteho l/h |
200-400 l/h |
300-600 l/h |
400-800 l/h |
500-1000 l/h |
| Virrankulutus W |
7 W |
8 W |
12 W |
14 W |
|
| |
Hydor
Crystal Duo
Edullinen, mutta hintaansa nähden hommansa
mukavasti hoitava suodatin.

Lisätietoja valmistajan
kotisivuilla
(Maahantuoja EuroPet)
|
| Malli |
K 10 II |
K 20 II |
R 05 II |
R 10 II |
R 20 II |
| Akvaarion koko |
20-50 |
40-90 |
80-150 |
120-200 |
>200 |
| Kiertoteho l/h |
170 |
450 |
650 |
800 |
900 |
| Virrankulutus W |
4 |
5 |
10 |
11 |
12 |
| Akvaarion koko |
alle 45 |
30-50 |
50-80 |
80-110 |
120-140 |
| Suodatuksen teho (4-10) |
6 |
6 |
7 |
7 |
7 |
| Käyntiääni |
7 |
7 |
7 |
7 |
7 |
| Käytön helppous |
8 |
8 |
8 |
8 |
8 |
|
| |
Sera
koteloimaton suodatin
Erinomainen erityisesti poikasille ja pienille
kaloille, jotka perinteinen sisäsuodatin helposti
imaisisi sisäänsä.
Lisätietoja
maahantuojan sivuilla
(Tampereen Akvaario- ja Lintuliike)
|
| Malli |
F 400 |
F 700 |
F 1200 |
| Akvaarion koko |
alle 100 |
alle 150 |
alle 300 |
| Kiertoteho l/h |
100 - 400 |
100 - 650 |
300 - 1200 |
| Virrankulutus W |
5 |
5 |
15 |
| Akvaarion koko |
20 - 50 |
40 - 80 |
80 - 140 |
| Suodatuksen teho (4-10) |
8 |
8 |
7 |
| Käyntiääni |
7 |
7 |
7 |
| Käytön helppous |
8 |
8 |
8 |
|
| |
Sera
ilmapumpulla toimiva suodatin
Erinomainen erityisesti poikasille ja pienille
kaloille, jotka perinteinen sisäsuodatin helposti
imaisisi sisäänsä.
Lisätietoa
maahantuojan sivuilla
(Tampereen Akvaario- ja Lintuliike)
Huomioi, että tarvitset suodattimen toimintaan myös
ilmapumpun, letkua, säädön ja takaiskuventtiilin. Ne
löydät
täältä
|
| Malli |
L 60 |
L 150 |
L 300 |
| Akvaarion koko |
alle 60 |
alle 150 |
alle 300 |
| |
|
|
|
| Akvaarion koko |
20 - 50 |
40 - 80 |
80 - 140 |
| Suodatuksen teho (4-10) |
6 |
6 |
6 |
| Käyntiääni |
riippuu
ilmapumpusta |
riippuu ilmap. |
riippuu ilmap. |
| Käytön helppous |
8 |
8 |
8 |
|
| |
| Valikoimiimme
kuuluu myös muita suodatintyyppejä. Esim.
Pohjasuodattimia, rasiamalliset
ilmapumppusuodattimet ja muita poikassuodattimia,
mattosuodattimia jne. Neuvomme myös mielellämme
rakentelijoita valutussuodattimien, leijupetien ja
parvekelaatikoiden ym. kanssa. |
|
| |
| Mattosuodatin 50 x 50 x 3 cm
ja 50 x 50 x 5 cm -karkea ja hieno |

Kiertovesipumput löydät
täältä
Mattosuodatin koostuu yleensä suurehkosta
suodatinmaton palasta ja kiertovesipumpusta.
Kompleksi rakennetaan aina itse ja variaatioita on
lähes yhtä monta, kuin tekijääkin. Rakenteluohjeita
esim.
Jukka Järven kotisivuilta
|
Toimivimmillaan
mattosuodatin on poikasakvaarioissa, joissa maton
pinta kerää vedestä poikasten ruuaksikin kelpaavaa "höttöä"
ja likoeläimistöä. Imu maton pinnassa ei myöskään
muodostu poikasille liian suureksi. Suodatinmaton
palaa voidaan myös käyttää toimivassa
"pääakvaariossa" altaan jakamiseen poikasille ja
muille omaksi alueikseen.
Pienehköissä akvaarioissa, joissa kalamäärä ja
ruokinta on niukka, sekä vedenvaihdot hieman
tavallista suurempia (n. 70% viikossa on suositus
mattosuodatinakvaariossa) matolla voidaan usein
korvata sisäsuodatin.
Isommissa lähes kasvittomissa ja/tai
kivikkoakvaarioissa ja suuremmilla kirjoahvenilla
voidaan mattoa käyttää myös yksinomaisena
suodattimena. Useimmiten tarvitaan kuitenkin lisä-
tai pääsuodattimeksi sisäsuodatin tehostamaan
roskankeruuta ja hapetusta ja/tai ulkopuolinen
suodatin tehostamaan suuren vesimassan vaatimaa
biologista hajotustyötä.
Maton heikot puolet ovat heikko mekaaninen
(roskan keräys) suodatusteho. Heikko virtaus, jonka
vuoksi tarvitaan useimmiten lisähapetusta
(kiertovesipumppu/hapetin). Pienikin käyttövirhe
aiheuttaa usein maton tukkeutumisen. Suuri
vedenvaihdon tarve sulkee herkimmät kalalajit ja
kasviakvaarion pidon pois. Kovan veden
paikkakunnilla tämä tarkoittaa käytännössä
pelkästään kovan veden, kivikkoakvaariota (esim.
Malawi / Tanganyika) Suurissa akvaarioissa riittävän
biologisen suodatuksen aikaan saamiseksi maton
tulisi olla valtavan suuri, jolloin se vie melkoisen
tilan akvaariosta. Suodatintyypin suuri koko
verrattuna muihin tyyppeihin ja ulkonäkö (joka on
toki makuasia :) ovat vähentäneet maton suosiota.
Hyvinä puolina on suodatintyypin edullinen hinta
ja rakentelun ilo. Sopii pienelle budjetille ja
harrastajille, jotka jaksavat nähdä hieman enemmän
vaivaa rakentelussa, akvaarion hoidossa ja joille
vesikemia ja akvaariossa tapahtuvat biologiset
prosessit ovat tuttuja - emme välttämättä
suosittelisi aloitteleville harrastajille. |
| |
| Akvaarion koko |
Sopii lähes kaiken
kokoisiin akvaarioihin |
| Suodatuksen teho (4-10) |
6 |
| Käyntiääni |
kiertovesipumpusta
riippuen |
| Käytön helppous |
6, mutta plussaa
rakentelun ja kokeilun ilo ;) |
|
| |